Uudet tuulet puhaltaa

Vaikka kevät on perinteisesti ollut uuden elämän aikaa, välillä kuitenkin tuntuu että todellisuudessa syksy muuttaa asioita. 

Vuodesta toiseen syksyisin alkaa yhdellä jos toisellakin ikään kuin uusi elämä, tai ainakin uusi vaihe elämässä. Ja niin alkaa mullakin. 

Niin paljon on tapahtunut parin kuukauden aikana, että kaikkea on vaikea mahduttaa yhteen tekstiin, mutta yritän kiteyttää kaiken parhaani mukaan!

Syksyisin asiat muuttuu, joskus enemmän ja joskus vähemmän. 

Tämä syksy on mulle ollut ehkä kaikkein radikaaleimpien muutosten aikaa, sillä en vain muuttanut pois kotoa, vaan muutin toiseen maahan. 

Lähes tarkalleen kaksi viikkoa on kulut jo Englannissa, vaikka en omaan asuntoon vielä ole ehtinytkään...

Lehmät laiduntaa täällä aika vapaasti, ja niiden laidunmaiden läpi kulkee ihan yleisiä patikointireittejä

Kukkia löytyy tienpenkoilta, varsinkin unikkoja jotka on täällä kaatuneiden sotilaiden muistokukkia.

Ensimmäinen viikko seikkailtin maaseudulla, raikasta nummi-ilmaa tuli hengiteltyä ihan keuhkojen täydeltä. 

Ehkä tää on sitä kuuluisaa vihreämpää ruohoa aidan toisella puolella, mutta kyllä mua viehättää kun voi nähdä kilometrikaupalla horisonttiin, 

kun pellot kaukaisuudessa näyttää kuin mereltä kasvien taipuessa tuulen mukana, 

kun voi seurailla jokea sen rantaa pitkin niin pitkälle kun vaan haluaa ilman vaikeuksia, 

kun merituuli kieppuu hiuksissa 

ja haistaa suolan nenässä ilman että täytyy mennä kauaskaan. 

No, tietysti täällä kyllä sitten sataa myös paljon, mutta kaikkea ei voi saada.

Lampaita joka niityllä

 Pehmeän laskeutumisen mulle tarjosi puoliksi brittiläinen poikaystävä, jonka kotona olen saanut viettää viimeiset viikot ja ihmetellä niin erilaista kulttuuria 

kuin uutta valuuttaa (pistokokeet edellyyttää kolikon arvon määrittelyä ulkonäön perusteella, edistystä tapahtuu), 

sanontoja, joiden merkitys ei aina ole ihan selvää pässinlihaa ja vasemmanpuolista liikennettä. 

Kun on koko elämänsä katsonut ietä ylittäessä oikealle niin on vaikea lähtee katsomaan vasemmalle, tai oppia kävelemään auton ajajan puolelle vaikka ei meinaa ajaa. 

Pari kertaa olen jo ihan tyytyväisenä istunut kuskin puolella, rekisteröimättä koko rattia ja ihmetelllyt että mitä toi yksi tossa auton vierellä seisoo, tulisi nyt ajamaan... 

Vuosien saatossa tapahtunut rapautuminen pidentää rantaviivaa, mutta vähentaa asuintilaa...

Merenrannan mökkejä, ei suinkaan asumiskäyttöön vaan ennemminkin rantataloiksi. 

Toinen viikko kului Lontoossa, ja kun päästiin takaisin poikakaverin kotiin ja kun meiltä kysyttiin että no, mitä kaikkea nähtiin,

 niin ei meillä ollut muuta vastausta kun että kaikki. 

Eihän se nyt tietenkään totta ole, ei me kaikkea nähty, mutta siltä se tuntui! 

Joka päivä, koko päivä Lontoossa, millon missäkin. 

Käveltiin kilometrikaupalla (tai mailikaupalla kai nykyään... Pitää vaan ensin selvittää paljonko se maili oikein on) sateessa tai paisteessa, tosin aika usein sateessa.

Waterloo Bridge on ehkä mun lemppari Lontoossa tällä hetkellä!

Luonnontieteellinen museo, vaatimaton rakennus

Ylitettiin ehkä miljoona siltaa, käytiin aika monessa museossa ja melkein nähtiin Tom Hardy ja Tom Hardyn koira. Melkein. 

Kävästiin mun tulevalla yliopistolla ja asuntolassa, ja kaikkein parasta oli huomata että kun kaikki onnistu meiltä kahdelta sählältä, niin kyllähän kaiken on pakko onnistua ens viikolla tältä yhdeltä sählältä. 

Muuttopäivää odotellessa...

Enkeleitä vai unelmia?

Matka on jatkunut aina etelä-Kaliforniaan asti, suureen ja ihmeelliseen Los Angelesiin. Missään en tähän mennessä ole tavannut yhtä paljon sanalla sanoen erikoisia ihmisiä kun tässä kaupungissa jossa unelmista tehdään kuulemma totta. Tuntuu kuitenkin että vain harvojen ja valittujen unelmista, ainakin kadulla elävien määrästä päätellen. Tai mistä minä ihmisten unelmista toisaalta tiedän.

Maisemaa vaellukselta

 Hostelli mulle löytyi huikean hyvältä paikalta, ihan keskeltä Hollywood Buleverdia! Täällä ei kyllä sitä erikoisten ihmisten tunnetta saa karistettua, kun ovesta kadulle astuessa vastaan kävelee Spider-Man. Toiselta puolen katua löytyy elokuvahahmoja vaikka muille jakaa, katu on tulvii turisteista, paikallisista ja katumyyjistä. Esiintyviä taiteilijoita löytyy joka lähtöön, eikä pelkästään kadulla. Muun muassa metrossa tanssiva poikaporukka on tullut jo todistettua!

Minä ja huonekaveri vaeltamassa, taustalla saasteinen Los Angeles

Hostelliporukka vaeltamassa. Lähtö oli yheksältä aamulla, silti oli tukalan kuuma, melkein 30 astetta

Tietysti suurimmat nähtävyydet on nyt parin päivän jälkeen jo nähty. Hostelli järkkäsi yhtenä aamuna vaelluksen läheisille kukkuloille, joilta löytyy myös kaikkien tuntema kliseinen Hollywood - sign. Sille kukkulalle asti ei vaellettu, eikä kylttejä saisi mennä hipelöimään muutenkaan, mutta aika hyvä näkymä saatiin Los Angelesin ylle ja giganttiseen kirjainmuodostelmaan. Ainoa haitta oli kaupungin yllä leijuva savusumu. Saastepilvi ei haihdu millään ja haittaa näkyvyyttä. Se taitaa kuitenkin olla haittalistalla vasta aika pohjalla...

Paikallista luontoa

Meitä ohjasi yksi hostellin työntekijöistä, ja matkalla jutellessa paljastui että paitsi hostellityöntekijä, kyseinen nuori mies oli myös omien sanojensa mukaan näyttelijä. Hän oli myös ollut tarjoilijana jonkin aikaa sitten Katy Perryn järjestämissä juhlissa tämän asunnolla, mutta tarina jäi kesken kun hän osoitti alas laaksoon ja kertoi missä Jennifer Aniston ja Brad Pitt ennen asuivat, ja että Matt Le Blanc asuu edelleen aivan siinä naapurissa. Edellisellä viikolla Justin Bieber oli bongattu skeittamassa Hollywood Bulevardilla, ja todisteita oli. Yksi hostellivieras oli kuvannut kännykällä ikkunasta. Tähtiä näkyy siis muuallakin kun kadussa!

Väkeä Venice Beachillä. Porukka vuokraa rullaluistimia ja skeittilautoja!

Venice Beach ja Santa Monica on käyty myös läpi, Venice Beach tosin vain pikaisesti ja sinne onkin suunta taas huomenna. Santa Monican reissu oli todellinen seikkailu, sinne lähdettiin yhdessä Australialaisen tytön kanssa, jonka kanssa punkkaan samassa hostellihuoneessa. Paikan päälle päästiin hostellikyydin ja über-taksin yhdistelmällä, ja takaisin julkisilla. Kuulostaa varmasti lasten leikiltä, mutta bussiaikatauluja selvitellessä ei lapsia leikittänyt vaan niiltä paloi käämi. Lopulta mukava turistiopas auttoi turistitytöt oikeaan bussiin. 

Venice Beach, laiturilta kuvattuna.

Santa Monica Pierin ihmisvilinässä

Santa Monica Pier! Oli pakko päästä maailmanpyörään!!

Santa Monica Pier sieltä kuuluisasta maailmanpyörästä

     

Linkkari piti vaihtaa toiseen Downtown LA:ssa, ja matkan varrella harhauduttiin 99 cents -kauppaan jossa nimensä mukaisesti kaikki tavarat myydään alle dollarilla, maksimissaan 99 sentillä. Tämän kulttuurielämyksen jälkeen päädyimme turvallisesti bussipysäkille venailemaan, josko parin tunnin sumplailun seurauksena pääsisi vaikka ihanaan sänkyyn makaamaan. (hostelleissa on yllättävän pehmeät patjat!) 

Santa Monica Beach vuorostaan!

Juuri ennen kuin kauan odotettu bussi saapui paikalle, pysähtyi pysäkille kuitenkin musta maasturi. Autosta nousi ulos nainen folioon käärittyjä paketteja kädessään, avoinaisesta auton ovesta vilahti takapenkillä turvaistuimessa istuva pieni lapsi. Nainen käveli kadulla norkoilevien kodittomien luo, ja jakoi jokaiselle foliokäärön. Ainakin yksi kodittomista tunnisti naisen, ja kaikki kiittelivät vuolaasti availlen kääröjä joiden sisältä paljastui huolellisesti pakattuja, identtisiä ruoka-annoksia. Naisen noustessa takaisin autoon, se koditon, joka oli tunnistanut naisen, katsoi meidän pysäkillä odottelevien suuntaan ja sanoi: "One day I'll be a star. You'll see." 

Unelmia siis ainakin vielä löytyy. Ja myös enkeleitä.

Kaupunkielämää

San Francisco on yksi suurimmista kaupungeista Kaliforniassa, ja sen kyllä huomaa. Ihmisvilinä on uskomaton, autot ja pyöräilijät puikkelehtivat huimaa vauhtia kaduilla ratikoiden lomassa. Ihme kyllä en ole päässyt vielä todistamaan yhtäkään kolaria, vaikka liikennesäännöissä on toivomisen varaa... Punainen valo ei täällä esimerkiksi koske oikealle kääntyviä autoja laisinkaan.

Välillä on myös pilvisempää

Macy's, jossa oli isot alet!!

Amerikka jo itsessään on autojen luvattu maa. Kaikki etäisyydet on niin huikean suuria, että jalkaisin on mahdotonta päästä kulkemaan. Kaupungit rakennetaan ilmeisesti ihan sillä mielellä että kyllä, jokainen perheenjäsen tarvitsee oman auton jotta elämä sujuu. Kuitenkin San Franciscossa pääsee liikkumaan kävellen jos valitsee alueensa tarkkaan. Kaupungin länsipuolelta ei itäpuolelle niin vain lähdetäkään, mutta länsipuolella pääsee liikkumaan ihan kohtuullisen hyvin jos majoituspaikan sijainti on kohtuullinen. Ja hei, näin jopa pari bussia, vihdoin! Julkista liikennetä on olemassa! Ehkä.

Turisteille tarjotaan mitä ihmeellisimpiä vaihtoehtoja nähdä kaupunkia kun kävely ei tietenkään tule kysymykseen. Tavallisten turistibussien lisäksi kaupunki tarjosi kahdenistuttavia skootterintekeleitä, joissa oltiin melkein makuuasennossa. Ajoneuvoon kuului navigaattori valmiine reitteineen ja niin kovaääninen elektroninen turistiopas, että minäkin
sivistyin useaan kertaan liikennevaloissa seistessäni.

Kuva, johon kietytyy Kalifornia 

Näkymää mainitusta puistosta

San Francisco on hauska kaupunki siinäkin mielessä, että sieltä löytyy niin erilaisia alueita. Yhtenä päivänä lähdin kävelemään länsipuolen pääkatua, Market Streetiä, poispäin keskustasta ja satama-alueelta. Jo kilometrin kävelyn jälkeen pilvenpiirtäjät vaihtuivat matelempiin taloihin, kadut rauhoittuvat ja yhtäkkiä palmupuita löytyi joka nurkalta. Määränpää oli Mission Dolores Park, jonka huipulta kuului olevan hieno näkymä kaupungin ylle. Tsekkasin kyllä google mapsista (kuten kuka tahansa itseään kunnioittava matkailija) missä kyseinen puisto sijaitsee, mutta ei mailit kääntynyt mielessä ihan oikeaan suhteeseen kilometriin verratuna... Puistossa jalat huusi hoosiannaa, illalla oli varpaissa rakkoja ja seuraavana aamuna oli vaikeuksia saada paita päälle kun oli selkä ehtinyt kärvähtää ihan kunnolla. Mutta oli sen arvoista!

Näkymä Mission Dolores Parkista, plus kiiltäväkattoinen tornitalo!

Tietysti aikaa kului myös mihinkäs muuhun kun shoppailuun... Huiman isot tavaratalot ja vaatekaupat joita ei Suomessa ole edes olemassa veivät huomion usemmin kuin kerran. Mutta pidin järjen päässä ja shoppailin vain alelöytöjä! Toisaalta, alessa oli niin paljon tavaraa että piti miettiä myös matkalaukkujen painorajoja. Stressilevelit nousee luultavasti kattoon niiden tiimoilta parin viikon kuluttua...

Melkein ydinkeskustaa

San Franciscoon pääsen vielä uudestaankin, katsotaan sitten onko aihetta uuteen postaukseen! 

Terkkuja Suomeen.

Ihan oikeasti maailman toisella puolen

Napa ilta-auringossa

Napa river

Kesää ei voi koskaan suunnitella liian aikaisin. Niinpä minä fiksuna tyttönä lähdin tammikuun pimeinä iltoina (ja päivinä) suunnittelemaan omaani, ja sen suunnittelun seurauksena kuluu tämä kesä jenkkien ihmeellisessä maasa. Lentoja varatessa olin vakuuttunut siitä että minähän en huimia lippujen hintoja parin viikon oleskelusta maksa. Ratkaisu oli helppo: maksaa huimia summia koko kesän Jenkkilässä oleskelusta! Tämän loogisen ja rationaalisen päättelyketjun seurauksena vierähtävät kokonaiset kuusi viikkoa lämpöisessä Kaliforniassa, ja kun suomen säätiedotuksia katselee, niin ei kyllä kaduta.

Kalifornia siis kutsui, tarkemmin sanottuna pohjoinen Kalifornia ja San Franciscon seutu. Majailen noin tunnin ajomatkan päässä tuosta sykkivästä metropolista kultaisine (ei oikeasti kultaisine) siltoineen kaupungissa nimeltä Napa, noin Tampereen kokoinen kyläpahanen.

Reissun tarkoitushan oli päästä Ranskan vaihtarivuoden aikana tapaamani jenkkitytyön, Carolinen luokse käymään. Huimat kaksi vuotta on tosiaan kerennyt jo vierähtämään siitä kun viimeksi pääsin parasta kaveriani näkemään!

San Francisco City Hall 

Kaksi viikkoa on oleilua Jenkkilässä takana, ja tähän mennessä ei valittamista! Sää hellii (joka päivä yli 25 astetta!) ja ihmiset on oikein ystävällisiä. 

Kuitenkin on tullut useaan otteseen jo huomattua, että vaikka länsimaassa ollaan, niin vuorokauden mittaisen matkustamisen seurauksena en vaihtanut pelkkää maata vaan ihan manteretta. Ei riitä vaikka sanoisi että ”täällä on ihan erilaista kun Suomessa” vaan aika monta kertaa huomaan että multa lipsahtaa ”täällä on ihan erilaista kun Euroopassa”! Eli ainakin Eurooppalainen identiteetti vahvistuu, EU juhlii.

San Franciscon iltasumu. Golden Gate näkyy silti!

Yllättävän moni täällä puolella maapalloa on ihmeellisen informoitu siitä, missä Suomi sijaitsee. Mulle on moni jo selittänyt että ”juu siellä pohjois-Euroopassa, naapurimaita on ainakin Venäjä ja Ruotsi ja eikös Norjallakin ole maayhteys Suomeen?” ja meikä on siinä vaiheessa ihan äimän käkenä ja monttu auki. Stereotypiat alas, Jenkit on fiksuja! (ainakin osa)

4th of July ilotulitukset! Otin sata kuvaa ja tässä
ainoa siedettävä

Tietysti uima-allas

Too American

Euroopasta kauheen monella ei ole mitään sanottavaa, paitsi että brittejä mulle on mollattu pariin kertaan... Erityisesti 4th July eli jenkkien itsenäisyyspäivä tuntui pistäneen ylpeiden amerikkalaisten kielenkannat liikkeelle, ja useaan otteeseen mulle kerrottiin mm. että kyllä jenkit on ne jotka ensimmäisenä puhui englantia! Päädyin tulokseen että siinä tilanteessa kannattaa omaksua "let's agree to disagree" asenne, vaikka sisäinen pätijäni toivoi kovasti voivansa tarjota korrektia faktatietoa.

Näissä merkeissä sujuu siis loppukesä, ja syksy on luultavasti (=toivottavasti) ihan yhtä jännittävä! Mulla on sormet ristissä että jaksan täältä bloggailla. Terkkuja Suomeen!

Kaikki loppuu aikanaan.

Koulu on loppu. Finito. Over. Tai ainakin Ranskassa. Ja oikeastaan ainoastaan mun kohdallani... Juttuhan on niin, että toisena lukiovuotena Ranskassa suoritettaan kirjallisuuden ja luonnontieteiden YO, pakollisena. Ne kokeet on kahden viikon päästä, mutta viime perjantaina loppui jo normaali koulunkäynti ja näiden parin viikon ajan koulussa on spesiaalilukkarot näiden aineiden kokeita varten. Ja muahan ei sinne raahata kuolemankaan uhalla kun ulkona on alkanut lämmetä!! Koulun kanttiinin antimista käyn vieläkin nauttimassa kavereitten kanssa, mutta siihen sitten rajottuukin mun käynnit Lyceé Louis Armand:issa, joka ei nyt ihan ollut kuitenkaan kuin toinen koti mulle vaikka kavereitani rakastankin! Ranskalainen koulutsydeemi meinaan haisee ja pahasti.

Inès, minä ja Perrine

Perrine ja Aurèlien

Viimesenä koulupäivänä, viime perjantaina, joka oli niin paljon kuin 7.6. (huikauhee.....) elohopea hipoi 27 astetta jos oikein muistan. Ja aurinko on erilainen täällä kun Suomessa, paljon kuumempi! Ihan oikeesti. Ja polttaakin hirveen paljon nopeemmin, nimim. karusti kokenut ei enää niinkään vitivalkoinen kuin intiaaninpunainen vaihto-oppilas... Mutta vapaatuntien aikana koulusta suunnattiin sitten mun kotini pihamaalle, kun koulurakennuksen opiskeluntäyteinen ilma kävi sietämättömäksi.

Blondit <3

Superman, minä ja hirviö

reima ratsuni luuta

Pingpongturnaus. Suomalaiset ei oikein edustanut...

Viimeisen viikon aikana sain myös näpsästyä kuvan enemmän tai vähemmän koko luokasta, josta kyllä olin varsin tyytyväinen huolimatta siitä järjettömästä määrästä draamaa jonka se aiheutti... Mutta mitä voi olettaa, ranskalaiset kun on ennen kaikkea dramaattisia ja ylpeitäkin lisäksi. Parilta opettajalta meinasi tullakyyneleet silmiin kun vuorossa oli meidän viimeinen tunti yhdessä, ja yhdeltä sain osoittenkin ja kutsun tulla käymään kesän aikana. Joidenkin muiden opettajien riemunkuljahdukset kaikui sitten taas kilpaa omieni kanssa kun luokasta pääsi pihalle ehjin nahoin sen "viimeisen tuomion" jälkeen.

Melkein kaikki, ja huomio jakautuneena sivusuuntaan....

Tuntuu ihanalta olla stressamatta siitä että mitäköhän tänäänkin sataa niskaan sieltä kurituslaitoksesta ja mihin aikaan sieltä pääsee pihalle. Mutta kuitenkin... Kaikesta huolimatta on vähän haikea olo. Okei, aika paljon haikea olo. Kotiinpaluu häämöttää edessäpäin...

Kysymys vaan on, että onko se koti enää siellä Pohjolassa, kun kodin pitäisi olla siellä missä sydän on.

Hablos español ? part 2

Toinen osa seuraa ensimmäistä! Ei ihan samalla viikolla... Mutta seuraavan alussa kuitenkin, kai mä nyt pikkusen voin tällä ylpeillä. Ja seuraavakin postaus on teille valmiina, kuvapainotteisuutta by Carli ja minä luvassa seuraavaksi siis.

Asiaan. Mihin mä jäinkään viime kerralla...? Ainiin, Carcassonneen! No, siitä onkin jo sitten puhuttu. Siirrytään siis Espanjaan.

Yksi suurimmista melumellakoista bussissa syntyi sillä hetkellä, kun ilmotettiin että 1.... 2..... 3! Ylitettiin raja ja ollaan Espanjassa!! Parin päivän bussissa istumisen jälkeen tuntu ihan mukavalta kuulla että ollaan ainakin suhteellisen lähellä päämäärää, Barcelonaa. Joukosta kohosi myös suhteellisen äänekkäitä riemunkiljahduksia (kyllä, minunkin suuresta suustani) kun tajuttiin että liikennemerkkikyltit ja kaikki on espanjaksi!! Tosin joskus tuntuu että ei spaniardeilla järki päätä pakottanu, kun jokaisen tunnelin jälkeen, siis oikeesti 200 metriä ulkopuolella, oli kyltti: tunneli päättyi. No shit, Sherlock??

Vieariluja suoritettiin suuhteellisen monianisiin museoihin, kirkkoihin ja nähtävyyksiin, mutta silti jäi aikaa shoppailla ja kulkea ympäri kaupunkia, onneksi. Ongelmana oli vaan se, että ketään esapanjalaista ei meidän mukana ollut, ja vaikkapa ruoan tilaamiseen meni luvattoman kauan aikaa kun sitä säädettiin ja väännettiin latino-espanjasta ja -portugalista katalaanille, suurinpiirtein.... Kun Barcelonassahan puhutaan espanjan sijasta katalan-nimistä murretta, mikä on kyllä suhtellisen katalaa, sitä kun ei kukaan ymmärrä. (hihihiii, c'était moniseur jeux des mots<3)

Barcelona-view!

 Yövyttiin koko Espanjassa olon ajan 4 tähden hotellissa, jossa ei kyllä ollut mitään valittamista! varsinkaan ruoissa, ahh.... Oli aika hulppeet uima-alta alueetkin, mutta sinne asti ei sitten kuitenkaan päästy kun siellä oltiin vallan sitä mieltä että "just ja just on tää 20 astetta kevät". Että sil'viisiin. Yks mainioita juttuja oli kuitenkin se, että siellä pääsi ulkokautta kiertämään huoneesta toiseen, semmosta parveke-uloketta pitkin! Ja kun oltiin kaikki samassa kerroksessa, niin vatteett tuli vaihdettua vessassa, koskaan kun ei tiennyt kuka sinne parvekkeelle ilmestyy.

Ihanaa oli myös nähdä meri! Ne jotka ei sitä vielä tiedä, niin kerrotaan niillekkin: mä rakastan merta, ihan vaan rakastan. Järvet ei herätä mussa yhtään samanlaisia tunteita kun mitä meri... Se on jotakin niin aavaa ja ihanaa ja loputonta, että oikein nousee iho kananlihalle! Oli Barcelonassa kyllä muitrakin juttuja joista tykkäsin kun se loputon vesimassa. Silmiin pisti muun muassa kaikki katuataide, erikoisen muotoiset talot, kreatiivisuus, elämänilo ja värit! Tää matka ei riittänyt mulle, ei läheskään. Tuntuu kun vois melkein muuttaa Barcelonaan. Ehkä joku päivä...

St Caroline tässä hei

Kirkko.

 Olipa kerran Sara ja Caroline, jotka oli niin turisteja että pukivat päällensä aamulla sortsit. Vierailut kirkkoonhan ei Espanjassa onnistu, ainakaan yleensä, jos ei ole siveelliseti pukeutunut. (aka. ei shortseja!!) käytettiin sitten oppaan ja rotary-naisen huiveja peittämään vähän reittä, niin että meidätkin päästettiin sisään.

Soittoniekkamies oli cool! Innostuttiin tanssimaankin.

Ravintolassa tilattiin ihan pikkusne aikaa. Mutta ruoka oli ihanaa ja toosi halpaa, kun se saatiin pöytään asti.

 Vieariluja suoritettiin suuhteellisen monianisiin museoihin, kirkkoihin ja nähtävyyksiin, mutta silti jäi aikaa shoppailla ja kulkea ympäri kaupunkia, onneksi. Ongelmana oli vaan se, että ketään esapanjalaista ei meidän mukana ollut, ja vaikkapa ruoan tilaamiseen meni luvattoman kauan aikaa kun sitä säädettiin ja väännettiin latino-espanjasta ja -portugalista katalaanille, suurinpiirtein.... Kun Barcelonassahan puhutaan espanjan sijasta katalan-nimistä murretta, mikä on kyllä suhtellisen katalaa, sitä kun ei kukaan ymmärrä. (hihihiii, c'était moniseur jeux des mots<3)

Taxi!!

Tytskyt ja Karan <33

SE kirkko.

SE talo.

Katalonialaisten taiteiden ja historian museo. Henkilökunta otti velvollisuutensa aika vakavasti, mutta muuten paikka olioikein hieno ja kiinnostavakin. Opastusta ei ollut muuta kun aasialaisille, niin että meni vähän läskiks välillä se historian opiskelu, kun inspiraatio ei aina riittänyt näyttelyesineiden historian selvittelyyn. Sen sijaan ne pääsi osaksi tällä kertaa toisenlaista historiaa, kuten alta näkyy.
 

Kyllä se siitä tytöt, kyllä se siitä.

Jou

Dali-museo! Oudoin museo jossa oon ikinä käynyt... Mutta mitäpä muuta voi odottaakkaan, luulisin. Vähän oli väsynyttä meininkiä, kun visiitti sijottu toisiks viimeiselle päivälle.

Coolia katutaidetta, isommassa mittakaavassa.

Viimeiset silmäykset Barcelonaan<3

Ei enää Barceloonassa, eikä taida olla enää Espanjassakaan... Kurkattiin nopeesti näköalapaikalta EUroopan korkeinta siltaa, jota ei pilvien takia pahemmin näkynyt. Hauskaa oli silti, kuten ehkä huomaa. Vaikka täytyy myöntää, että suomitytöllekkin tuolla oli ihan jäätävän kylmä!

Lähdön hetki nyt lyö (löi tässä kontekstissa, tosin ei kirjaimellisesti kuitenkaan) ja bussiin noustiin (melkein) viimeisen kerran keskiviikkona kolmen maissa iltapäivällä, Dali-museon, sateisen kolean päivän sekä parkkihallissa vietetyn köyhien vaihtareitten nacho-lounaan jälkeen. Siitä sitten lähti matka takaisin Pariisiin, jossa satoi lunta, oujee. Koko yö siis vietettiin bussissa. Ja yllättävää kyllä, se ei edes ollut niin kamalaa kuin voisi kuvitella, noin 4 tunnin yöunilla/yö vietetyn viikon jälkeen. Se hirveys siinä oli, että vajaan kolmen tunnin välein pysähdyttiin, koko yön ajan. Ja joka kerta, kaikki pihalle bussista, pakkasilman kautta vessaan ja sitten pienen odottelun kautta takasin bussiin. Kyllä, vieläkin löytyy kaameempi aspekti: MUN PITI HERÄTTÄÄ CAROLINE. Tästä pitäs saada jo joku mitali, se ei nimittäin tosiaankaan oo mikään aamuihminen, saatikka pikkutunneilla herääjä. Hrr, kylmää sisimpää kun ajatteleekin....

Vihdoinkin saavuttiin Pariisiin, 7 maissa aamulla. Ja ruvettiin sitten tekemään kierrosta juna-asemilla, joita Pariisissa taitaa olla 6, ja jokaisella jäi joku pois. Haikeita jäähyväisiä nopeassa tahdissa kuolemanväsyneenä... Muistot eivät ole kristallinkirkkaita tästä aamusta. Kyllä se siitä sitten, ja ei muuta kun hehkeenä (tyhjään) kotiin jossa hengitys huuruaa ja kellarista löytyy kuollut marsu. Yeah.