Voi &%#¤/ metro.

Ranskalainen flunssa on ihan yhtä kelju kun suomalainenkin... Mutta koska on viikonloppu, niin se ei saa hidastaa mua.

 

Taivas uhkaavasti harmaana ja ukkosenjyrinääkin kuului mutta EI HAITTAA.

Tänään mä olen tajunnut täydellisesti, miksi sanotaan että Pariisiin metro on käsittämätön. Se johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että se on!
Ei vielä ne linjat. Ne on ihan ok, vähän ranskalaismaisen kaoottisia mutta täysin ymmärrettävissä. Mutta ne asemat!!!!
Ne rakennetaan sillä tavalla, että sieltä on mahdotonta päästä ulos.  Tai ainakin sieltä on mahdotonta päästä ulos oikeeseen paikkaan!! Niillä halutaan hankaloittaa ihmisten elämää!!! Varsinkin turisti slash paikallisen. Ne on kun jotain lentokenttiä minikoossa, siis ne suurimmat. Ja kyllä pienempienkin hankaloittamiseen on ihan kiitettävästi nähty vaivaa.
Ja eihän tää nyt vielä riitä. Metroasemilla riittää syvyyttä ja laajuutta, ja auta armias jos kerran meet väärät portaat ylös. Ensinnäkään, takasin ei pääse loputtomien ihmisten virralta. Toisekseen, vaikka sattuisitkin pääsemään ne takasin alas, ne juurikin samat portaat, mikään, ei niin mikään, näytä enää samalta. Lopputulos: eksynyt.

Mulla on ikävä saksalaisia ja niitten järjestelmällisyyttä...

Näppäimistöni on kärsinyt vaurioita (henkisiä ja fyysisiä) koska kirjoitin yllä olevaa tekstiä suurella intohimolla. Jotta se ei olisi minulle ikuisesti katkera, seuraa loppukevennys kauniisti kymmensormijärjestelmällä kirjoitettuna eikä yhdellä sormella mäiskittynä.

Aivan parasta piirakkaa jota tehtiin mamanin kanssa pari päivää sitten! Rnskalainen spesiaali kuulemma.

Ps. Tänään papan kanssa käyty keskustelu ruokapöydässä, kun ruokaa oli jo syöty:

Sara: Mitä lihaa tää on?
Papa: ah aivan...
Sara: APP älä kerrokkaan ennen kun oon syöny!!
Pikkuveli: Kiveksiä.
Sara: MITÄ??
Papa: Höpö höpö, se on munuaista.
Sara: Kiitos vaan kovasti....

Sadetta ja gourmeeta.

Tänään oli koko taivas harmaana ja satoi. Rakkautta! Syksy, lempivuodenaikani, on saapunut Pariisiin. (ainakin Eaubonneen) Vaikka onhan se tietysti ajoittain epämiellyttävää marssia ympäriinsä sateessa... Silti pysyn määritelmässäni: rakkautta!

Eihän tästä nyt hirveen hyvin nää että sato...

Ei tästäkään, mutta käyttäkää mielikuvitustanne. Tai sitten vaan katotte pihalle Suomessa ja pääsette tunnelmaan.

Gourmeepuoli tulee tässä näin:

Rapuparat:( Onneksi nyt jo sentään kuolleita!

Meillä häpäistään paljon eläimiä kuolemansa jälkeen.

Yummy noi sisälmykset.

Rapuja. Noi ostettiin jo jonkun aikaa sitten torilta, elävinä tottakai. Toivon että ne ei kotona kuollu vaan omia aikojaan, koska se on aikamoista pahoinpitelyä, mutta pelkään että juurikin näin on käynyt...
Syötäviä osia oli siis häntä, saksien sisältö ja joku kolmas. Oli noi sisälmyksetkin kyllä vallan hyvin syötäviä, mutta niitä mä oikeestaan vaan maistoin. Loput söi papa. :3

Tiistain tapahtumia: jotkut tuntemattomat pojat sai koulussa kuuluisan "joukossa tyhmyys tiivistyy"-idean. Ilmeisesti ne oli pihalta saanut kiinni albiinohiiren. Kuningasideahan oli tietysti kuljettaa se kouluun, joten pikkunen sullottiin lippalakkiin ja vapautettiin koulun aulaan keskelle hälinää, ja seuraavaks kiljuntaa. Mitäpä minä muuta siinä tekemään, kun ryntään poikien ohi sen maailman sulosimman pienen hiiren luo. Harmittavaa oli se, että mulla ei ollut aikaa jäädä potkimaan niitä ääliöpoikia... Yritin epätoivosesti saada aivan paniikissa olevaa hiirtä kiinni, huonolla menestyksellä, kunnes apuun tuli yksi poika jolla oli vielä sydän paikallaan. Yhteistuumin saatiin hiiri kiinni ja pois aulasta, onneksi. En kyllä halua välttämättä tietää minne se hiiri siitä joutu, koska mulla on pahoja aavistyksia...

Bonuksena kuva Pariisista, olin siellä yhtenä iltana! Ah, rakkautta sekin

♥

Let's just have FUN.

Viime viikonloppu sujui rattoisasti, kun viettettiin Kanadalaisen vaihtarikaverin synttäreitä. Kyllä siinä enemmän tai vähemmän hujahti kaks päivää, aika huomaamattakin.
Lauantaina osasin IHAN ITE (koska vanhemmat oli moottoripyöräilemässä viikolopun) mennä junalla Pariisiin. Siellä, Gare du Nordilla, tapasin yhden jenkkivaihtarin, Taylorin, jonka kanssa matkustettiin vielä yhdellä junalla Méruun, kaupunkiin jossa juhlat pidettiin.
Päästiin vallan mainiosti perille (vaikkakin sekoiltiin vähän matkalippujen kanssa, lopputulos oli se ettei maksettu matkasta mitään... vahingossa.) mutta paikan päällä huomattiin, että kappas vaan, eihän meillä oo tän meidän kaverin numeroa. Pelkkä osoite. Mutta näppärinä tyttöinä kysyttiin tietä aika monelta enemmän tai vähemmän hämääntyneeltä ihmiseltä (ranskaksi, bien sûr) ja päädyttiin yhden oven taakse jonka numero oli 16, niinkun pitikin.
Jotkut teistä saattaa jo arvata mihin tää johtaa... Koputeltiin siihen oveen ja hieman turhauduttuamme saatettiin myös vähän kovakourasemmin kokeilla josko portti olis auki ja vähän kolahti jalkakin siihen oveen... Sitten kun päästiin siihen vaiheeseen että kurkitaan ikkunasta sisälle, Taylor huomasi että siellä on joku mies joka ei ilmiselvästikään halunnut tulla avaamaan kaltoin kohdeltua oveaan.
Näytettiin varmaan aika eksyneiltä, koska pari paikallista miestä tuli kysymään meiltä että ootteko te eksynyt. Me siihen että ei suinkaan, koska tämähän on 16 Rue Voltaire. Meille ei vaan avata. Miehet ystävällisesti keroivat meille että kyllähän tämä on numero 16, mutta Rue Voltaire alkaa vasta tosta seuraavasta mutkasta, kyltti näkyy tänne asti. Kiitettiin kohteliaasti, häivyttiin pikasesti paikalta ja revettiin totaalisesti kulman takana. Voi sitä ukkoparkaa 16 Rue missäliessä...

Lopulta kuitenkin päädyttiin kanadalaiskaverin (myös Taylor) luo.

Minä ja jenkkitaylor :) (huijasin ja seisoin portaalla korkkarit jalassa...)

Synttärilahja. Uhrasin yhden Karl Fazerin ystävyyden alttarille. Lisäksi Eiffeltorni ja komeita poikia. (kuva on mitä on, tiedän.)

Kun me ihan rauhassa aloteltiin juhlia Taylorin (kanada) takapihalla, kuului kadulta yht'äkkiä epäilyttävästi orkesterilta tai joltakin muulta siistiltä soittokunnalta kuulostavaa melua. Mitäpä muuta me siinä sitten tekemään, kun kaikki vaan kauheeta ravia etupihalle ja portinpieleen kurkkimaan kadulle. Ja oli siinä kyllä ilmeissä pitelemistä kun täyspäinen orkesteri(tai ihan miten vaan) marssi talon ohi. Ne soittokuntalaiset oli enemmän kun halukkaita poseeramaan meille, tilanteesta on tietääkseni videomateriaaliakin. Lisäksi joku niistä huomasi aidassa kiinni olevan julisteen jossa luki jotain syntymäpäiväjuhlista, ja sitä seurasi tietysti paljon onnea vaan, ranskaksi. Hauskinta tässä oli se, että ilmeisesti se ei ollut suunniteltu juttu!

Ilta alkoi viilenemään, niin mitäpä muuta hullut ranskalaiset tekee kun pykää nuotion kottikärryihin...

Kottikset koki pienehköjä vaurioita, aka totaalisen tuhoutumisen. Renkaasta ei ainakaan jääny mitään jäljelle, ruohokin kärähti.

Glooriaa minulle, ehdotin vaahtokarrkkien paistamista ja voila! Oli kyllä aika mahtavaa, oikeesti.

Coolein tulikuva ikinä (joo omakehu haisee mut silti!!!) Ei yhtään muokattu. Olin niin kikseissä että heivasin mukillisen vettä Taylorin (kanada) päälle... Mutta vahingossa!

Vasemmalla lausuttuna kaimani, kirjoitettuna Zah'rah ja oikealla Taylor (USA) ja Evie (Australia)

Vaihtarit ja Zah'rah jäätiin yöks. Kauheesti ei tullu nukuttua, mutta oli huippukivaa. Meitä oli 8 tyttöä. Onneks ylin kerros oli ilmeisen äänieristetty.

Evie innoissaan aamupalasta, ja oh my gosh mikä aamupala!

Katsokaa tota aamiaista ja olkaa kateellisia. Noista ihmisistäkin saa kyllä olla kateellinen. ♥

(vaikka kuva on vähän...)

TAKKATULI oihvoih!

Remember all your sadnesss and frustration, and let it go.

Eilen ja tänään kaikki on ollu vaan niin, niin...!! En tiiä ymmärättekö tosta mun naurettavan selkeästä selityksestä mitään. Puhun tässä siis lähinnä koulusta.

Vaikka mä en ymmärrä vielä läheskään kaikkea mitä mulle sanotaan (puhumattakaan siitä mitä kaikki juttelee keskenään) niin silti, on mahtava fiilis kun porukka tulee sun luo ihan vaan koska ne haluaa viettää aikaa ja jutella sun kanssa. Ja nää on ihan tavallisia ihmisiä, usein jopa semmosia joita en tunne ennestään. Ihan huippua!!

Oon vähän ajatellut. (kyllä, harrastan sitäkin joskus)
1. Ranskassa vietetty aikaa vähän vajaa kuukausi. Se tuntuu ihan silmänräpäykseltä... Kuinka nopeesti tää loppuaika tuleekaan kulumaan?!?
2. Alkaa tuntua siltä, että tää oli koko sen rumban arvosta. Kaikki se itku ja parku ja säätö ja murhe, yhdellä sanalla sanottuna se ois varmaan hulabaloo, oli tän arvosta. Mikään siitä ei ollu turhaa kun palkintona on tämä!

Ja mähän olen tähän mennessä puhunut vaan perheestä ja koulukavereista. Muista vaihtareista en edes alota, siitä ei tulis loppua koskaan...

Ihana puhelinkoppi dinosaurusten ajalta

Tää oli vähän niinkun suuressa Ameriikassa

Kävin eilen ottamassa kuvia ulkona, kun tuntu että alkaa olla täkäläisen kesän viimeset aurinkoiset ja lämpimät päivät käsillä. Eiköhän vaan tänäänkin tarennu sitten kaks liikuntatuntia t-paidalla pihalla... Mutta aamusin ja iltasin on jo tosi kylmä, myös sisällä meiän talossa mikä on sinänsä vähän ikävää. Papa sanoi, että lämmitys pistetään päälle kun alkaa talvi, eli 21. joulukuuta, joka on talvipäivänseisaus. (plus maailmanloppu. Kattellaan sitten kauanko siitä lämmityksestä keretään nauttia.) Sitä odotellessa.

Kyllä tännekkin tulee syksy

...mutta ei ihan vielä.

Kastanjaaaat<3 Tuli niin kotosa olo kun huomasin niitä kadulla. Rupesin tietysti keräämään niitä ja kyykkimään kadulla, mitäpä muutakaan! Ohikulkijat ja autoilijat katto kyllä mua vähän pitkään.

Hyppää pois... Eikun oho, ootkin kuollut.

Ruokapostaaus yayyy!! Tänään kotona syötiin taas ranskalaisia outouksia. 

Arvauksia???

 Niimpä niin, sammakkonreisiäpä hyvinkin. Alan jo epäillä että kaikkiin ranskalaisiin gourmet-ruokiin liittyy olennaisesti se, että ne on suhteellisen mauttomia. Koska se liha näissä koipeliineissa ei oikeestaan maistunut paljon miltään... Lisäksi sitä oli, oletettavastikin, suhteellisen vähän. Mutta oli tää kokemus sinänsä, en valita!!

Friteerattuna.

 

Sammakoiden anatomiasta oppi paljon syömällä niitä. Mun mielestä voitais siis samantien korvata bilsantuntien sammkonleikkelyt ihan vaan niitten syömisellä. Koska hei, on se sammakon maksan sorkkiminen nyt aika järkyttävää.

 Ei mulla muuta tohon vieressä olevaan kuvaan kun että
meillä on ihan sairaan hieno pippurimylly.

Kuolemansa jälkeen häpäistyt sammakot. Vähän kävi sääliks:(

Nyt on myöhä ja mua väsyttää. En keksi enää mitään sanottavaa. Pahoittelen myös mahdollisia kirjoitusvirheita ja suomen kieliopin raakaa murhaa. Kestäkää kuin sammakot.

ps. Kootut vaihtarivinkit: KUN et ymmärrä mitä sulle sanotaan ja sama asia on toistettu jo aika monta kertaa: nyökkää, naura, ja toivo ettei se ollu kysymys. Jos sua katotaan sen jälkeen oudosti: "Hahahaa all finns are crazy" Ne  ei kuitenkaan oo tavannut muita suomalaisia.

Vihdoinkin Pariisi!

Ah. Myönnän olleeni laiska tällä viikolla... Mutta nyt kirjotan tänne ennemmin senkin edestä!

Perjantaina lähdettiin poikkeamaan Pariisissa, saattamassa pikkuveli Xavier junaan, joka suuntasi kohti Luxembourgia. Xu viettää siis tän viikonlopun siellä, vanhimman siskonsa luona.

Mua lähinnä oleva asema, Eaubonne-Ermont.

Yksi Pariisin monista juna-asemista. Ehkä Gare du Nord...?

Vaatimaton, piskuinen rautatieasema.

Vanhanmallinen juna.

Tällä reissulla mä opin, miten Pariisin aluaan junat/metrot toimii, sekä sen, että "Ca va, ma cherie?" on ranskalaismiesten mielestä suorastaan oivallinen  iskurepliikki. Voi huhhuh nyt sentään. Vähän samaa laatua kun Suomessa vaikkapa "Mitä kuuluu, kultsi?" Ei toimi, eihän.

Siinä eilisen kuvat. Ja koska mä lupasin hehtaaripostauksen, saatte vielä lisää jutunjuurta lauantaista...

Lauantainakin olin siis Pariisissa, tällä kertaa vähän pitemmän aikaa. Mamanin kanssa lähdetttiin kotoa vähän ennen yhtä, ja matkustettiin tällä kertaa uudella junalla! (Ne on ihan sairaaaan makeita) Mamankin meni siis Pariisiin, koska siellä oli joku tämmönen ekologisten ja minkä lie Fair traid-pikkuyritysten luotsaajien kokoontuminen. Ja ihan ranskalaiseen tyyliin, keskelle Rue de Bastillea oli vaan pykätty pöytä, johon tapahtumaan osallistujat toi tavaraa nyyttärityyliin...

 Sen jälkeen, kun olin pumminut ruokaa siitä kokoontumisesta, lähdin ihan keskenäni harhailemaan ympäri Pariisia.




Mulla oli kyllä mukana kartta ja olin suunnitellut että kävelen sitä Seinen rantaa pitkin Bastiljilta Eiffeltornille. Ja alku sujui aivan mainiosti, en muuta kun pari kertaa lähtenyt väärälle kadulle! Ja sillonkin löysin itteni kartalta ja osasin suunnata takasin reitille.

Sitten jossain vaiheessa huomasin, että tää mun kulkema reitti ja kadunnimet ei täsmää. Mutta mitäpä pienistä! Jatkoin siis kävelyä pitkin Seinen 'vasenta laitaa'. Kävelin aika pitkänkin matkan, kunnes alkoi oikeesti vähän huolestuttaa, koska nyt en ollu enää sillä reitilläkään. Mikä tarkottaa, että siitä kohden mistä ois pitänyt kääntyä katu, niin no, ei kääntyny.

Siinä sitten istahdin johonkin sillakaiteelle tutkimaan sitä mun kaunista karttaani, ja rupesin jo miettimään että pitäiskö mun kääntyä ja yrittää muistaa se reitti, mitä pitkin mä olin tänne tullu, koska en löytänyt yhtäkään tuttua kadunnimeä... Kunnes löysin sen sillan nimen kartalta jonka kaiteella istuin ja tajusin, että en kävellytkään Seinen vasenta rantaa. Kävelin Seinessä olevassa saaressa. (jotka muuten oikeesti on tosi  hämääviä!!)

Place de Bastille

Ihan Seinen rantaan vievät portaat. (siellä saaressa)

Kadunreunat oli täynnä tämmösiä pikkkukojuja. Aivan ihania juttuja! Mutta pysyin lujana, enkä ostanut vanhoja, ranskankielisä kirjoja tai muuta tuki tarpeellista. En edes 'Akhenaton et Nèfertiti. L'amour et la Lumiére.' ....;(

 Aivan järjettömän kokonen paatti täynnä turisteja.  Mun oli pakko nyrpistellä sille nenääni nyt kun oon paikallinen:D Lisäksi kävin yhdessä kirkossa. Oli hieno!



 Enkä poikennu yhteenkään kauppaan! Vaikka oli ties mitä vintageliikkeitä, joiden ikkunoissa oli järjettömän hintaisia Luis Vuittonin vanhoja laukkuja, niin en. Se oli kulttuuripäivä se!

Ja mua kutsuttii  mademoiselleksi!! Ohhoi ♥ ...tosin se johtui siitä, että meinasin kävellä avonaiseen viemäriin tai mihinlie, ja työmiehet huusi mulle pää punasena että "MADEMOISELLE STOP!!!" Mutta ne sano mua silti mademoiselleks!! :3

Pont jotakin.Tampereen silta kalpeni, kun tää näytti tolta!

Tonen Pont jotakin. Tai sen päätypylväs...

Siellä oli (tai on) aivan järjettömästi mitä erilaisempia siltoja! Ne on kaikki tosi hienoja, mutta jotkut on suorastaan upeita ja mahtavia. Kaikki ne nimet on Pont jotakin, ja niitä ei muista kirveelläkään.

Lämmintä oli semmoset 23*C, ja iltapäivällä taivas oli täysin pilvetön. Kävelysäässä ei ainakaan ollut valittamista.

Vihdoinkin, yli 6 kilometrin jälkeen, Eiffeltorni! Intohimoni ja pakkomielteeni. Ihan oikeesti, tää ei oo ehkä enää tervettä, mutta...! Mulla on kamerassa varmaan miljoona kuvaa tästä, valkkasin tänne vaan yhden. Mutta voi, se on kuitenkin Eiffeltorni!! Oih ♥

Tour d'Eiffel