Kaikki loppuu aikanaan.

Koulu on loppu. Finito. Over. Tai ainakin Ranskassa. Ja oikeastaan ainoastaan mun kohdallani... Juttuhan on niin, että toisena lukiovuotena Ranskassa suoritettaan kirjallisuuden ja luonnontieteiden YO, pakollisena. Ne kokeet on kahden viikon päästä, mutta viime perjantaina loppui jo normaali koulunkäynti ja näiden parin viikon ajan koulussa on spesiaalilukkarot näiden aineiden kokeita varten. Ja muahan ei sinne raahata kuolemankaan uhalla kun ulkona on alkanut lämmetä!! Koulun kanttiinin antimista käyn vieläkin nauttimassa kavereitten kanssa, mutta siihen sitten rajottuukin mun käynnit Lyceé Louis Armand:issa, joka ei nyt ihan ollut kuitenkaan kuin toinen koti mulle vaikka kavereitani rakastankin! Ranskalainen koulutsydeemi meinaan haisee ja pahasti.

Inès, minä ja Perrine

Perrine ja Aurèlien

Viimesenä koulupäivänä, viime perjantaina, joka oli niin paljon kuin 7.6. (huikauhee.....) elohopea hipoi 27 astetta jos oikein muistan. Ja aurinko on erilainen täällä kun Suomessa, paljon kuumempi! Ihan oikeesti. Ja polttaakin hirveen paljon nopeemmin, nimim. karusti kokenut ei enää niinkään vitivalkoinen kuin intiaaninpunainen vaihto-oppilas... Mutta vapaatuntien aikana koulusta suunnattiin sitten mun kotini pihamaalle, kun koulurakennuksen opiskeluntäyteinen ilma kävi sietämättömäksi.

Blondit <3

Superman, minä ja hirviö

reima ratsuni luuta

Pingpongturnaus. Suomalaiset ei oikein edustanut...

Viimeisen viikon aikana sain myös näpsästyä kuvan enemmän tai vähemmän koko luokasta, josta kyllä olin varsin tyytyväinen huolimatta siitä järjettömästä määrästä draamaa jonka se aiheutti... Mutta mitä voi olettaa, ranskalaiset kun on ennen kaikkea dramaattisia ja ylpeitäkin lisäksi. Parilta opettajalta meinasi tullakyyneleet silmiin kun vuorossa oli meidän viimeinen tunti yhdessä, ja yhdeltä sain osoittenkin ja kutsun tulla käymään kesän aikana. Joidenkin muiden opettajien riemunkuljahdukset kaikui sitten taas kilpaa omieni kanssa kun luokasta pääsi pihalle ehjin nahoin sen "viimeisen tuomion" jälkeen.

Melkein kaikki, ja huomio jakautuneena sivusuuntaan....

Tuntuu ihanalta olla stressamatta siitä että mitäköhän tänäänkin sataa niskaan sieltä kurituslaitoksesta ja mihin aikaan sieltä pääsee pihalle. Mutta kuitenkin... Kaikesta huolimatta on vähän haikea olo. Okei, aika paljon haikea olo. Kotiinpaluu häämöttää edessäpäin...

Kysymys vaan on, että onko se koti enää siellä Pohjolassa, kun kodin pitäisi olla siellä missä sydän on.