sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Maybe this'll be my year!

Torstai-aamuna aikaisin lähdettiin mamanin kanssa ajamaan kohti tuntematonta paikkaa, jossa sen vaihtareiden yhteisen leirin piti olla. Oletin vähän niinkuin automaattisesti että se on lerikeskus tai jotain sinnepäin, joten tais kyllä vähän silmät  levitä kun auto kääntyikin suhteellisen tyyriin näköisen hotellin pihaan... Myöhemmin selvisi, että sen omistaa yksi niistä rotary-sedistä, ja siksi me saatiin asustella siellä pari päivää ihan ilmaiseksi.

Meitä oli paikan päällä 31 vaihtaria, jotka kuului joko District 1770n tai District 1660n. Melkein jokaisesta maanosasta oli edustaja, vaan Afrikka puuttui joukosta. Itse sain Suomen lisäksi edustaa koko Eurooppaa koska, no, satuttiin huomaamaan että olen koko joukon ainoa Eurooppalainen.

Ei ihan kaikki mutta aika moni

Kuten näette, pelaamme tennistä
Vihdytettiin itseämme ja meitä viihdytettiin mm. pelauttamalla minogolfia, tennistä ja lentopalloa. Lisäksi huhkittiin pyöräkisoissa, jotka pidettiin joukkuettaain. Draamaa riitti niin oikaisusista kaatumisiin. Varsinkin oikasusta syntyi sangen kohtuuton hulabaloo...

Meillä oli paikan päällä myös soirée du talents eli talent-show. Siitä en puhu yhtään enempää. Jotkut on saattanut nähdä musta filminpätkän facebookissa, ja niille jotka ei oo sitä mun seinältä kattonu, voin kertoa että se klippi ei oo edes vilkasemisen arvoinen. Älkää kattoko. Pliis.

Suomityttö (leirillä blondino) ja los brasilianos <3



Reunion oli todellakin varsinainen reunion. 30 uutta kaveria, ja ihmistä jotka ymmärtää sua, alle 3 päivässä ei oo kovin huono saavutus. Vaihtarit on todellakin ystävyyttä yli rajojen. Ystävyyttä katsomatta mihinkään ulkoisiin ominaisuuksiin. Ole oma itses, ja se riittää!

Ehkä tää on se mun vuosi.

9 kommenttia:

  1. Heips,

    Kiva lukea positiivisia alkukuulumisia :) Teillä on lämpimän näköistä siellä, nauti, Suomessa sataa vettä...
    Voi hyvin, pidä hauskaa! (Sullahan alkaa tänään koulu, tsemppiä!)

    -J

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Blogger sekoilee, kommentoijana äskeiseen siis Nonna... Blgger söi mun nimen.)

      Poista
    2. Hyvä jos on kiva näitä lukea :) Oli joo aika lämmin, vähän viileetä tuulta mutta epäilen että voittaa silti Suomen :D Ja koulu alkaa vasta keskiviikkona, mutta kyllä mä sitä nyt jo jännitän...:P

      Poista
  2. Hihii ihan mahtavaa et siä oli noin kivoja tyyppejä!::)katoin muute sen videon facesta hahaa ehi susta tuleeki tanssija:Dpidä hauskaa siellä jutellaan pian!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on!! :D J'aimeeee <3 :)) Rose minkäköhän videon oot kattonu, koska mun tarkottaman videon perusteella musta ei todellakaan tuu tanssijaa :'D Joo jutellaa! pus <3

      Poista
  3. Tätä sun blogia on ihana lukee, oot tosi hyvä kirjottaja! Ootan aina ihan innolla koska tänne tulee uutta tekstiä :)
    Loistava se teijän tanssi, kai voititte sillä Talentin?? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Maru rakaas <3 Ihanaa jos ootat innolla:)) Lämmittää sydäntä:)) Joo todellaki...... -.-' huhhuh:D

      Poista
  4. Mahtavaa Sara! Hienoa tekstiä ja hyviä kuvia. Ihan tosi!

    Sanoo äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! ...vaikka äiti ootkin:D Mutta oikeesti hyvä jos kuvat on hyviä.

      Poista