keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Sadetta ja gourmeeta.

Tänään oli koko taivas harmaana ja satoi. Rakkautta! Syksy, lempivuodenaikani, on saapunut Pariisiin. (ainakin Eaubonneen) Vaikka onhan se tietysti ajoittain epämiellyttävää marssia ympäriinsä sateessa... Silti pysyn määritelmässäni: rakkautta!
Eihän tästä nyt hirveen hyvin nää että sato...

Ei tästäkään, mutta käyttäkää mielikuvitustanne. Tai sitten vaan katotte pihalle Suomessa ja pääsette tunnelmaan.

Gourmeepuoli tulee tässä näin:

Rapuparat:( Onneksi nyt jo sentään kuolleita!

Meillä häpäistään paljon eläimiä kuolemansa jälkeen.

Yummy noi sisälmykset.
Rapuja. Noi ostettiin jo jonkun aikaa sitten torilta, elävinä tottakai. Toivon että ne ei kotona kuollu vaan omia aikojaan, koska se on aikamoista pahoinpitelyä, mutta pelkään että juurikin näin on käynyt...
Syötäviä osia oli siis häntä, saksien sisältö ja joku kolmas. Oli noi sisälmyksetkin kyllä vallan hyvin syötäviä, mutta niitä mä oikeestaan vaan maistoin. Loput söi papa. :3

Tiistain tapahtumia: jotkut tuntemattomat pojat sai koulussa kuuluisan "joukossa tyhmyys tiivistyy"-idean. Ilmeisesti ne oli pihalta saanut kiinni albiinohiiren. Kuningasideahan oli tietysti kuljettaa se kouluun, joten pikkunen sullottiin lippalakkiin ja vapautettiin koulun aulaan keskelle hälinää, ja seuraavaks kiljuntaa. Mitäpä minä muuta siinä tekemään, kun ryntään poikien ohi sen maailman sulosimman pienen hiiren luo. Harmittavaa oli se, että mulla ei ollut aikaa jäädä potkimaan niitä ääliöpoikia... Yritin epätoivosesti saada aivan paniikissa olevaa hiirtä kiinni, huonolla menestyksellä, kunnes apuun tuli yksi poika jolla oli vielä sydän paikallaan. Yhteistuumin saatiin hiiri kiinni ja pois aulasta, onneksi. En kyllä halua välttämättä tietää minne se hiiri siitä joutu, koska mulla on pahoja aavistyksia...

Bonuksena kuva Pariisista, olin siellä yhtenä iltana! Ah, rakkautta sekin




5 kommenttia:

  1. Nyyyyh vähän kauhee toi hiirijuttu ;( Onneks sä olit sentään siä pelastamassa sen <3

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. <3 Piia mulla on ikävä!D: Just kerroin mun hostäidille mun coolista tädistä:D

      Poista