tiistai 4. syyskuuta 2012

Kalat tuijottivat mua syyttävästi.

Tänään käytiin mamanin ja Xavierin kanssa markkinoilla. Kyllä vain, markkinoilla. Hämmästyin itsekin. Tänään siellä ei ollut pahemmin vilinää, koska oli tiistai, mutta muina markkinapäivinä eli perjantaina ja lauantaina paikka on kuulemma tupaten täynnä.

Paikka oli tori ison haliin ympärillä. Ulkopuolella juttu toimi vähän niinkuin kirpputori, mutta osa myytävistä vaatteista oli vaan uusia, ja sisäpuolella oli ruokaosasto.

Me viettettiin aikaa kalatiskeillä. Ja oli kyllä semmoset kalatiskit, että kuvia tuli otettua. Myyjäsedät naureskeli mulle ja kyseli kovasti, että miksen mä niistä ota kuvia...:D



 Kyllä, nämä on kaloja. Kokonaisia kaloja, myös oikealla!



 


 Meidän lounas.



 Siinä kohden kun kalamyyjäsetä työnsi kätensä (varmaan kyynerpäätä myöten) yhden kala sisään ja vetäs sieltä ties mitä sisäelimiä ulos, mä siirryin kuvaamaan veiereistä kukkatiskiä. Rupes meinaan vatsassa vähän kiertää kun hajut ehti kohdalle...


Nää oli ihan hirvittävän nättejä!! Teki mieli ihan ostaa
Sillä torilla myytiin siis paljon enemmänkin kun kaloja ja kukkia, muun muassa kokonaisia kanoja. Ei sentään eläviä. Ja tietysti juustoja, mutta ne oli suojattu niin hyvin lasin taakse etten saanut kunnollisia kuvia. 
Tää hirviökala oli pitempi kun mun käsivarsi, valehtelematta!
Onneks me ei ostettu tätä fisua, koska tää oli se eniten syytäävästi tuijottava kala.


 Tämä postaus liittyy ruokaan. Iskä, lue se.

9 kommenttia:

  1. Se olis ollu puna-ahven, tosi hyvää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyhhyh. Olisin tuntenu silti syyllisyyttä syödessäni sitä. Luultavasti sitä enemmän mitä parempaa se ois ollu...

      Poista
  2. aaa sara kukaan muu kuin sä ei oo kyllä tommonen <3 :'D t.tyyne ei hannu..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mimmonen? :D Avaas vähän... Joo katoin kyllä vähän aluks että ohhoh, Hannu on kommentoinu tänne, mutta se olitkin sä :3

      Poista
  3. hyi yök oliks pakko laittaa tommosia ällöjä kaloja tänne...


    :D:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njähähähää>:) Oli:D Ja hei mieti millasta oli paikan päällä...:P

      Poista
  4. Nyt Sara menet sitten kalastamaan, viimeistään palattuasi Suomeen. Aika peruskaloja kuitenkin tiskissä, esim. "hirviökala" näyttää epäilyttävästi (meri)lohelta. Perkaamistakin kannattaa kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyi kamala en!D: en haluu riistää kaloilta äitiä tai muuta sukulaista:( Ja on ne kalat vähän hirviöitäkin..

      Poista
    2. Tunnustan, tytön kanssa on käyty vaan vähän kalassa. Ja multa on kyllä jäänyt noi 'käsivarren' mittaisetkin saamatta. Sara, on meillä ollut kyynärän lohifileitäin, se kala on ihan sen mittainen...

      Poista